Tietoa FlowSagasta

Miksi tein FlowSagan

Kun käytin ensimmäistä kertaa jonkun toisen Flow-laajennusta, tuijotin sitä kokonaiset kymmenen minuuttia. En ymmärtänyt sitä. Ei niin, että se olisi ollut ruma. En todella saanut selvää, mitä se teki — painikkeiden nimiä en osannut tulkita, järjestyksessä ei ollut järkeä, ja kun painoin jotain, en tiennyt, mitä tapahtui.

Purin hammasta ja kävin sen kerran läpi loppuun asti. Se ei ratkaissut yhtäkään ongelmaa. Tiesin, mitä halusin. Kuva oli siinä, päässäni. En vain saanut sitä ulos.

Istuin ruudun edessä, ja rinnassani kasvoi turhautuminen. Ei vihaa työkalua kohtaan — vihaa itseäni kohtaan. Aloitin toivoen, että työkalu tekisi minusta paremman tässä. Lopetin tuntien itseni tyhmäksi.

Myöhemmin tajusin jotain. Se ei ollut minun vikani.

Ennen kuin voit tulla jossain hyväksi, on ovi. Sinun täytyy pystyä lukemaan se ja haluta käyttää sitä, ennen kuin harjoittelu voi edes alkaa.

Laita ovi liian korkealle, eikä ole väliä, kuinka lahjakas olet. Jäät seisomaan ulkopuolelle. Englantini on heikkoa. Se laajennus oli vain englanniksi, joka ei ole minun kieleni, ja käyttöliittymä oli monimutkainen; en pystynyt lukemaan sitä. Joten päätin tehdä omani. Sellaisen, jota minä pystyn lukemaan, ja sinäkin. Tein FlowSagan sen päivän takia.

Mistä nimi tulee: Sága, tarinoiden jumalatar

Pohjoismaisessa mytologiassa on paikka nimeltä Sökkvabekkr — ”vajonnut puro”. Sen läpi virtaavat viileät aallot, eivätkä ne koskaan pysähdy. Odin käy siellä joka päivä.

Häntä odottaa nainen. Kaksi kultaista maljaa. He juovat. He puhuvat. Joka ikinen päivä. Mitä he puhuivat? Kukaan ei kirjoittanut sitä muistiin.

Paljon myöhemmin joku kirjoitti pohjoismaiset jumalat kirjaan. Siinä on luettelo jumalattarista — kuusitoista. Ensimmäinen on Odinin vaimo. Toinen on hän: Sága. Hänestä kirja säilyttää yhden ainoan lauseen: hän asuu Sökkvabekkrissä, ja se on suuri paikka.

Mitä hänen nimensä tarkoittaa, siitä tutkijat kiistelevät yhä. Yksi leiri sanoo nähdä. Toinen sanoo — tarina. Hän puhui joka päivä. Yksikään lause ei ole säilynyt.

Idea, jota ei koskaan toteutettu eikä kirjoitettu muistiin, on kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.

Saga on muinaisnorjaa ja tarkoittaa ”tarinaa”. Flow on Google Flow, jossa teet videoita — ja puro, jonka äärellä Sága asuu. Tunnuksemme on pitkälaiva kuin myyteissä: nosta purje, ja tuuli on puolellasi; kun et tarvitse sitä, se taittuu kuin kangas taskuun. Purjeen S on Saga.

Sata kolmetoista vasikkaa

Kello on kolme iltapäivällä, ja on jo pilkkopimeää. Tämä on Islanti tuhat vuotta sitten. Ei kuningasta. Ei hovia. Ei kaupunkia. Vain tuli ja sen ympärillä ihmiset. Joku alkaa kertoa: sukuriita, oikeusjuttu, tappo.

Sillä vuosisadalla tarina katosi, kun se oli kerran kerrottu. Kerro se uudelleen seuraavana talvena, ja yksityiskohdat siirtyvät; sukupolvea myöhemmin kertoja kuolee, ja tarina haudataan hänen mukanaan.

Islantilaiset eivät tyytyneet siihen. He päättivät kirjoittaa sen muistiin. Mutta paperia ei ollut. Kirjoittaaksesi piti teurastaa vasikka: nylkeä se, kaapia nahka ohueksi ja kuivattaa se. Yksi nahka keskeltä taitettuna antoi vain kaksi lehteä. Keskiajan Islannin suurin käsikirjoitus, Flateyjarbók: kaksisataakaksikymmentäviisi lehteä — sata kolmetoista vasikkaa.

Ja tällä saarella lypsylehmä ei ole rikkautta. Siitä riippuu, selviävätkö lapsesi talven yli. Muualla Euroopassa samoina vuosisatoina niin kallis kirjoitus meni latinalle: raamatuille, pyhimyksille ja kuninkaallisille sukuluetteloille. Islantilaiset käyttivät sen omiin sanoihinsa, omaan väkeensä, omiin tarinoihinsa.

Ei siksi, että heillä olisi tarina. Vaan jotta se todella olisi olemassa.

Älkää lyökö

Kolmastoista vuosisata. Islantilainen nimeltä Snorri Sturluson huomaa jotain kauheaa: nuoret runoilijat eivät enää osaa lukea vanhoja runoja. Vuosisatoja siirtynyt taito on katkeamassa hänen sukupolvensa käsissä.

Hän olisi voinut vain huokaista. Useimmat tekevät niin. Hän ei tehnyt niin. Hän istui alas ja kirjoitti kirjan. Ei runoutta. Käsikirjan: mitä tämä sana tarkoittaa, mistä tämä kielikuva tulee, miten sitä käytetään. Niille, jotka yhä halusivat kirjoittaa mutta eivät osanneet lukea sitä.

Se, minkä hän rakensi, oli ovi. Ja hän madalsi sitä.

Vuosi 1241. Syyskuun kahdeskymmeneskolmas. Yö. Miehet tunkeutuvat hänen taloonsa. Hänen viimeiset sanansa, vain kolme: Eigi skal höggva. Älkää lyökö.

Hän ei selviä. Kirja selviää. Lähes kaikki, mitä maailma tietää pohjoismaisesta mytologiasta, on peräisin siitä kirjasta. Myös jumalattarien luettelo. Myös se ainoa rivi Ságasta.

Mitä FlowSaga tekee

Nyt on sinun vuorosi. Tarinan tekeminen ei enää maksa vasikkaa. Kirjoita muutama rivi, ja syntyy kuva, joka liikkuu.

Mutta vaikeinta ei koskaan ollut kirjoittaminen. Vaikeinta on, kun sinulla on hyvä idea mutta ei keinoa selkiyttää sitä eikä keinoa ottaa seuraavaa askelta. Ja kun vihdoin teet videot, avaat Lataukset-kansion, ja tiedostonimet ovat käsittämätöntä sotkua — et edes erota, mikä on mikäkin.

FlowSaga madaltaa ovea ja hoitaa sitten sidonnan.

Korkein ovi on kieli. Ei vaikea käyttöliittymä. Työkalussa ei yksinkertaisesti ole sinun sanojasi. FlowSaga puhuu 91 käyttöliittymäkieltä. Tuhat vuotta sitten Eurooppa varasi kirjoituksen latinalle; islantilaiset kirjoittivat omat tarinansa niillä sanoilla, joita he oikeasti puhuivat. Me olemme islantilaisten puolella.

Toinen ovi on aika. Kolmekymmentä sekuntia — sen mittapuun asetan: avaa se, ja kolmessakymmenessä sekunnissa sinun pitää tietää, miten aloittaa. Sitten kymmeniä ideoita kerralla, tehtyinä yksi kerrallaan, jokainen tallennettuna antamallasi otsikolla siististi valitsemaasi kansioon. Siitä kansiosta tulee vähitellen oma kirjasi.